top of page

Laitureista puhuttaessa on joskus käsitys että ponttoonilaituri on ainoa tapa tehdä laituri. Ponttoonilaiturit ovat moneen rantaan hyvä vaihtoehto ja joskus jopa ainoa järkevä ratkaisu, mutta läheskään kaikki laiturit eivät ole ponttoonilaitureita.


Ponttoonilaiturit tulevat kyseeseen esimerkiksi silloin, kun halutaan että laiturin kannen korkeus on aina samalla tasolla vedenpinnan korkeuteen nähden. Ponttoonilaituri kelluessaan mukautuu vedenpinnan tasoon.


Ponttoonilaiturit
Ponttoonilaiturit

Ponttoonilaiturit
Ponttoonilaiturit

Toinen syy ponttoonilaiturin hankintaan voi olla se että rannassa joinain keväinä jäät ahtautuvat rantaan, jolloin laituri tarvitsee nostaa rannalle talveksi. Ponttoonilaiturit voidaan useimmiten purkaa ja siirtää osina talvehtimaan rannalle.


Ponttoonilaituri on myös järkevä valinta silloin, kun ranta on normaalia syvempi, eli esimerkiksi yli 2.5 metriä syvä. Vaihtoehtoisesti rannan pohja voi olla niin humusta tai upottavaa, kuten esimerkiksi suolammissa, että tolppa- tai pukkilaituriratkaisut eivät sovellu rantaan.


Ponttoonilaiturit
Ponttoonilaiturit

Ponttoonilaiturit
Ponttoonilaiturit

Yksi ponttoonilaiturien ominaispiirteistä on, että kelluessaan aallokossa ne aina heiluvat jonkin verran. Mikäli halutaan täysin vakaa laituri, voidaan vaihtoehtoisesti jäiden osalta haastavaan rantaan laittaa myös pukkilaituri jonka kansielementit voidaan nostaa syksyllä pois pukeilta, kelluttaa rantaan ja nostaa kuiville talveksi.


Useimmat rannat tosin sopivat vahvoilla tolpilla vakaasti seisovalle laiturille ja hiukan haastavampienkin rantojen omistajat usein päättävät mieluummin keväisin tehdä jäiden lähdön jälkeen tarvittaessa pientä tolppien oikaisua, kuin joka syksy ja kevät purkaa ja kasata ponttoonilaituri uudelleen.


Alla kuva Pitkospuu Inari 11 m -laiturimallista joka voidaan tehdä ponttoonilaiturina, pyöröhirsitolpilla, tai pukkilaiturina.



Ponttooni laituri

Katso video ponttoonilaiturit:




Pontooni laituri video suoratoistona:



Aloita nyt ja ota yhteyttä sivun alaosassa olevalla yhteydenottolomakkeella, sähköpostilla tai puhelimitse - toteutetaan teidän tarpeisiin sopiva ponttoonilaituri avaimet käteen asennettuna!


email: info (a) pitkospuu.com


puh.: O4O-5464996


Katso tästä lisää malleja: www.pitkospuu.com/laiturimallit


Read this article in English: www.pitkospuu.com/en/post/pontoon-pier

https://www.pitkospuu.com/ , https://www.pitkospuu.com/laiturimallit , https://www.pitkospuu.com/kulkuvaylat , https://www.pitkospuu.com/terassit , https://www.pitkospuu.com/laituriblogi , https://www.pitkospuu.com/post/terassilaituri , https://www.pitkospuu.com/post/laiturimallit , https://www.pitkospuu.com/post/pitk%C3%A4-laituri-m%C3%B6kille-tai-kotirantaan , https://www.pitkospuu.com/post/pitkospuu-lankku , https://www.pitkospuu.com/post/tolppalaituri , https://www.pitkospuu.com/post/m%C3%B6kkilaituri , https://www.pitkospuu.com/post/iso-laituri , https://www.pitkospuu.com/post/pitk%C3%A4-laituri-matalaan-rantaan , https://www.pitkospuu.com/post/ponttooni-laituri , https://www.pitkospuu.com/post/valmiit-laiturit , https://www.pitkospuu.com/post/kiinte%C3%A4-laituri , https://www.pitkospuu.com/post/uimalaituri , https://www.pitkospuu.com/post/ymp%C3%A4rivuotinen-laituri , https://www.pitkospuu.com/post/laituritarvikkeet , https://www.pitkospuu.com/post/laiturit , https://www.pitkospuu.com/post/kelluva-laituri , https://www.pitkospuu.com/post/laituri , https://www.pitkospuu.com/post/paalulaituri , https://www.pitkospuu.com/post/pukkilaituri , https://www.pitkospuu.com/post/venelaituri , https://www.pitkospuu.com/post/kaunis-laituri , https://www.pitkospuu.com/post/laiturit-helsinki , https://www.pitkospuu.com/post/laiturit-vantaa , https://www.pitkospuu.com/post/pitkospuut ,

Comments


bottom of page